Jossain vaiheessa seiskaluokkaa kaikki alkoi. Tönimistä, nimittelyä, syrjintää, kiusantekoa, sitä kaikkea joka ainut päivä. Meillä ei ollut varaa merkkivaatteisiin, joten sitä piti niitä vaatteita mitä oli. Pienestä se voi olla elämä kiinni. Oli ne ainakin puhtaat ja ehjät. Koulussa ei oikeestaan ollut paikkaa mihin pystyi edes piiloutumaan, sitä oli jonkun silmissä koko ajan nokittavana. Käytävälle ei uskaltanut jättää vaatteita sillä niitä ei varmaan enään ollut tai ne oli sotkettu kun tunnilta tulin. Kerrankin takin hihat oli tungettu täyteen näkkileipää. Ei se silloin hirveesti huvittanut. Joku joskus heitti viellä tunnilla opettajan edessä, että olis toivonut ettei minua olis koskaa syntynytkään. Opettaja ei reagoinut.

Minun vieressä ei istuttu, koska mitä ilmeisemmin olin jonkun tartuntataudin kantaja. Minua ei koskaan valittu mihinkään ryhmään, yleensä pakolla viimeisenä.