Ala-asteella keskiarvoni oli 8,9 ja kun yläaste koitti se parhaimmillaan viimeisenä vuotena oli 7,8. Teeskentelin äidille kipeää, milloin kuumetta milloin mitäkin. Kerroin jopa ettei minulla ole ystäviä. Ei vanhemmilla ole aikaa kuunnella, tai se häviää jonnekin siihen arjen kiireeseen. Olen edelleen sisaruksistani se erilainen, toki sellainen pilari jolle soitetaan kun asiat on huonosti tai tarvitaan jotakin. Mutta puhelinsoitto edes kysyäkseen miten menee, olisi joskus ihan mukavaa.  Olen nykyään sinut itseni kanssa, enkä yritä enään mahtua maailman muovaamaan muottiin ihmisestä. On täytynyt hyväksyä, että minusta ei tule tekemälläkään massaihmistä ja nautin jopa olemassaolostani. Löysin minuuteni ja olen tyytyväinen siihen mitä minulla tänään on. Helpolla se ei ole tullut, mutta tuntuu, että työ palkitsi tekijäänsä. Minua ei enään syrjitä, ei nokita eikä kiusata. Olen päässyt sen yläpuolelle ja minusta on tullut selviytyjä.